RUUHKAVUOSIHUIPPUJA

13.08.2023

Ruuhkavuodet kulkevat kuin pörssissä, toisinaan noustaan nopeasti ja seuraavassa hetkessä lasketellaan alamäkeä.  Viimeinen kuukausi on ollut ruuhkavuosissani voimakkainta nousua taas hetkeen ja odotan jo laskua alaspäin. 

Mitä kuukauteen kuuluu? Heinäkuun puolella saimme yhdelle lapsistamme epilepsia diagnoosin. Onni on kuitenkin, että kohtaukset ovat lieviä, vaikka vaikuttavat kuitenkin vahvasti lapsen kuormituksen sietokykyyn. Tutkimukset jatkuvat ja lääkitys aloitetaan. Arkeen tulee yksi uusi asia, jonka kanssa opimme elämään yhdessä, pientä tukien. Diagnoosi ei tullut täytenä yllätyksenä, koska syyt joiden takia pyysin tutkimuksia, olivat jo kestäneet useamman vuoden. Niiden havaitseminen oli vaikeaa, eteenkin ulkopuolisen. Myös tiettyjen oireiden selvittämiseen ehdotettiin toimintaterapian arviota, joka ei meidän tapauksessa olisi tuonut meille minkäänlaista apua. Mutta onneksi neuvolamme hoitaja oli valveutunut ja osasi lähteä ohjaamaan meitä oikealla lääkärille, josta saimme lähetteen neurologian puolelle. Itselle tuli kuitenkin yllätyksenä kuinka paljon erilaisia oireita voi epilepsiassa olla, sekä eri epilepsia tyyppejä. Kuten se, että on olemassa lapsuusajan epilepsiaa, joka voi hävitä iän myötä. Puhun asiasta avoimesti, koska sairaus itsessään on hyvä olla kaikkien lastamme hoitavien ja seurassa olevien henkilöiden tietoisuudessa. Uskon että myös monella muullakin, kuin vain minulla on epätietoisuus mitä kaikkea sairaus voi olla. Puhumalla asiat nostetaan avoimesti tietoisuuteen ja hälvennetään ennakkoluuloja. Elokuun lopulla meillä on magneettikuvaus ja ensi kuun alussa olemme toivottavasti taas hieman viisaampia asian suhteen. Lapsen asenteesta voin ottaa vain esimerkkiä. Kuinka hän kaikesta huolimatta ajattelee kaikesta aina ensin positiivisesti ja jaksaa uskoa aina hyvään. Kääntää vastoinkäymisetkin voimavaraksi. Siinä on yksi perheemme todellinen supersankari. 

Heinäkuussa oli myös pieni remonttipäivitys kodissamme. Julkisivunmaalaus, rännien, sekä vesikourujen uusinta. Työt teetettiin ulkopuolisella, koska oma aika ei yksinkertaisesti riitä mihinkään ylimääräiseen juuri nyt. Talon maalaustakin olimme jo lykänneet viimeiset viisi vuotta. Heinäkuussa koitin jatkaa salilla käyntiä puolen vuoden tauon jälkeen. Todetakseni jälleen, että opiskelu ja sali ei sovi yhteen työn ja perheen kanssa. Tulin tulokseen, että pystyn keskittymään hyvin yhteen asiaan työn ja kodin lisäksi. Koulun kursseja minulla on vielä jäljellä kolme, joten päätin nyt keskittyä suorittamaan nämä ja tämän jälkeen omaan fyysiseen hyvinvointiin enempi. Kohta puolentoista vuoden työn ohessa opiskelun jälkeen, pieni tauko tekee hyvää keholle ja mielelle. Sitten voi keskittyä jälleen enempi urheiluun. 

Viimeisen vuoden aamuinen näkymä matkalla parakkikonttorille.
Viimeisen vuoden aamuinen näkymä matkalla parakkikonttorille.

Kuun vaihteessa vaihdoin työpaikkaa. Määräaikainen työsuhteeni päättyi ja aloitin uudessa vakituisessa virassa. Viimeiset kaksi viikkoa on ollut hyvin intensiivistä uuden opiskelua ja tiedon sisäistämistä. Kuluneella viikkolla olin ma-to Vantaalla kollegan opissa. Puolisoni oli lasten kanssa kotona. En ole ollut yksin pois kotoa kymmeneen vuoteen. Hämmentävä tilanne itselle, puolisolle, kuin lapsille. Mutta ensimmäisen päivän jälkeen asiat menivät aivan nätisti omalla painollaan eteenpäin, jokaisella osapuolella. Tämän lisäksi opiskeluissani oli kaksi kurssia kesken, joiden molempien kurssien tehtävien palautus olisi ollut nyt elokuun lopussa. Tänään jouduin nöyrtymään ja pyytämään toiseen kurssiin lisäaikaa tehtävien palautukseen. Mieli huutaa armollisuutta. Toisen kurssin tehtävät jätin eilen.

Koulutkin alkoivat isommilla lapsilla keskiviikkona. Toisaalta olen kyllä odottanut, että arki rytmittyy jälleen. Aikataulut tuo omanlaisen järjestyksen arkipäiviin ja sujuvoittaa asioiden suunnittelua. Viimeinen kuukausi on ollut työn ja informaation täyteinen, se on ollut kaikesta huolimatta hyvin antoisa. Koen että olen nyt tilanteessa josta on hyvä jatkaa eteenpäin kaikkea uutta. Asteen armollisempana itselle. 

Syksy on tervetullut!

-Maria